| Turkulaiset kanarianlinnut ampuivat kylmästi HC Westin takaisin maantasalle ottamalla ansaitusti tärkeät kaksi pistettä kotihallissaan Samppalinnassa. Halli on käynyt läpi peruskorjauksen, jossa mm. lattia on uusittu ja se oli pelaajien mieleen.
HC West otti unelma-alun sarjaan kyykyttämällä Giantsin mutta nyt vastus oli täysin eri luokkaa. Joukkueenjohtaja Timo Tirkkosen mukaan isäntäjoukkueen peli on mennyt monta luokkaa eteenpäin sitten viime kauden ja maalivahti Jan Othmanin torjunnat ratkaisivat ottelun.
ÅIFK tuli otteluun latautuneena ja uudella ilmeellä. Pallo liikkui hyvin ja ratkaisut tulivat hyvistä paikoista tuottaen suuria ongelmia Westin puolustukselle. Kun oma hyökkäyspeli ei myöskään toiminut oli selvää että ottelusta tulisi vaikea.
Ensimmäinen puoliaika oli huipputasainen. Alussa mentiin ÅIFK:n tahdissa ja lopussa West oli niskan päällä. Jakso oli hyvin rikkonainen lukuisten ulosajojen ja rangaistusheittojen, joita tuomittiin peräti 9, takia.
Toinen puoliaika oli kuin toisinto ensimmäisestä. Westin peli oli edelleen lukossa ja pelaamaan alettin tosissaan vasta loppupuolella kun ÅIFK johti jo kolmella maalilla. Eroa ei saatu ikinä kiinni vaikka lähelle tultiin. Kolme minuuttia ennen loppua saatu ulosajo ratkaisi sitten ottelun lopullisesti ja ÅIFK otti ansaitun kotivoiton 25-23.
HC Westin kenttäpelaajista Joel Sjölund oli kentän herra ja hidalgo. Lopussa Joel piti omilla ratkaisulla Westin mukana ottelussa. Hänen lisäkseen hyökkäyspäässä erottuivat Johan Engström ja Fredrik Udd. Nämä kolme herraa tekivätkinWestin maaleista yhteensä 20 joten leveyttä tarvitaan jatkossa lisää varsinkin hyökkäyspäähän. Christian Segersven maalissa pelasi rutiiniottelun mutta ei koskaan saanut kunnon hurmosta päälle.
Ottelun perusteella voi sanoa että ÅIFK tulee tällä kaudella olemaan monille yllätys ja he kamppailevat tosissaan pääsystä ylempään jatkosarjaan. Uudet hankkinnat ovat olleet onnistuneita ja peli vauhdikasta. Westin taas pitää jatkossa tiivistää puolustusta ja saada peli-iloa hyökkäykseen.
HC Westin kokoonpano ja maalit:
Joel Sjölund 11, Johan Engström 5, Fredrik Udd 4, Tapio Tierala 2, Otto Reittilä 1, Karl Salmelin -, Marcus Möller -, Rasmus Wahl -, Jan Sundström -, Richard Wahl -, Robert Portman -, Christian Segersven -, Rasmus Lundén -.
Ulosajot:
Fredrik Udd, Joel Sjölund, Tapio Tierala, Jan Sundström x2.
Varoitukset:
Joel Sjölund, Tapio Tierala, Jan Sundström.
| Ottelun tähtipelaajat: |
 |
|
Joel Sjölund, HC West |
HC Westin tähtipelaajat SM-sarjassa » |
 |
Jan Othman, ÅIFK |
 |
Joakim Mether, ÅIFK |
Miesten SM-sarjan jokaisessa ottelussa valitaan ottelun kolmen, kahden ja yhden tähden pelaaja. Kauden päätteeksi eniten tähtiä keränneet pelaajat muodostavat SM-sarjan All Stars-kentällisen. Tähtien perusteella valitaan myös kuukausittain Kuukauden tähtipelaaja. |
| Joukkueenjohdon W-tähdistö: |
 |
|
Joel Sjölund |
 |
Robert Portman |
 |
Samppalinnan halli |
HC Westin joukkueenjohto valitsee kauden otteluissa epävirallisen oman tähdistönsä, omien kriteereidensä mukaan. Kauden päätteeksi useimman Ween keränneet pelaajat palkitaan ansaitsemallaan tavalla... |
Ottelufaktat liiton tulospalvelussa »
Lisää ottelusta:
Turun Sanomat »
Vastapuolen versio:
ÅIFK » |