Otteluennakot  


SIF saapuu Westin kiusaksi

Parin yllättävän Cocksin tappion jälkeen SM-runkosarjan voittokamppailuun jälleen palannut HC West saa keskiviikkona Luolaan vieraakseen rakkaan kilpakumppaninsa SIF:n. Kuudentena sarjassa olevat siuntiolaiset kilpailevat vimmatusti viimeisestä SM-jatkosarjapaikasta lähimpien uhkaajien, kahden pisteen päässä olevan HIFK:n ja heistä pisteen jo päähän nousseen Akilleksen kanssa.

Vuoden 2008 viimeinen kotiottelu pelataan Kauniaisten Luolassa keskiviikkona 3.12. klo 19:30 alkaen. Seuraavan kerran Luoalssa pelataan miesten SM-sarjaa vasta ensi vuoden puolella, tammikuun 14. päivänä runkosarjan tulee päättämään HC Fenix.

West ja SIF kohtaavat SM-sarjassa toisensa jo 29. kerran. Aiemmista otteluista 11 on päätynyt Westin ja 13 SIF:n voittoon. Neljästi joukkueet ovat päätyneet pistejakoon. Maaliero on siuntiolaisille niukasti 654-700.

West on voittanut neljä edellistä ottelua, parhaiten muistetaan ehkä viime kevään välieräsarja jonka West vei nimiinsä puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Siuntiossa lokakuun alussa sujui Westin hallitessa tapahtumia läpi ottelun. Lievästä tuomareihin päin suuntautuneesta oireilusta huolimatta vieraat ottivat selvän 30-22 voiton. Johan Engström ja Benny Broman palkittiin tuolloin ottelun parhaina.

Neljän ottelun tappioputkessa tuskaileva SIF:n tehokkaimmat pelaajat kauden aikana ovat olleet Jan Hagman ja Johan Skogberg. Siuntion viimeisimmän vahvistuksen Bert-Jan Pustonskin kunto on arvoitus sillä mies klenkkasi ulos kauden avausottelustaan viime lauantaina jo muutaman minuutin jälkeen takareittään pidellen.

Westin kokoonpanoa on viime otteluissa jouduttu hieman säätämään loukkaantumisten takia mutta nyt tuntuisi suunta kääntyneen. Sentteri Teemu Hertola palasi Dicken-ottelussa kuvioihin tehokkaasti. Maajoukkuekokemusta Unkari-otteluista lisää saaneet Tomi Kurppa, Johan Engström, Tapio Tierala ja Joona Raerinne ovat myös kunnossa.

HC West - SIF Veikkauksen Päivän parissa »

Kohti Suomen cupin finaalia
SIF-ottelu sparraa HC Westin myös 13.-14. joulukuuta pelattavaan Suomen cupin finaaliviikonloppuun, jossa Westin välierävastustajaksi asettuu Porvoon Akilles. Westin osuus Pirkkolassa järjestettävässä tapahtumassa alkaa lauantaina 13.12. klo 16:00. Toivon mukaan urakka jatkuu seuraavana päivänä kun Suomen cupin finaalin toisena joukkueena on BK-46 tai Cocks.

vs
Miesten SM-runkosarjaa
Kauniaisten Luolassa
keskiviikkona 3.12.08 klo 19:30.

Yksittäiset liput uusittuun kotikatsomoon 8e/6e. Kausikortit, joilla pääsee kaikkiin kotiotteluihin SM-runko- ja SM-jatkosarjassa maksaa 30e. VIP-kausikortti joka sisältää em. lisäksi sisäänpääsyn myös Play off-kotiotteluihin sekä kupillisen kahvia tai teetä pullan kera maksaa 60e.

Kaikkia lippuja voi ostaa hallin lippuluukulta. GrIFK:n ja Dickenin juniorit pääsevät edelleen seuraamaan Westin kotiotteluita ilmaiseksi vilauttamalla jokaiselle jaettavaa Junnukausariaan.

Westin joukkue toivoo kuluvan kauden kauden otteluissa näkevänsä Luolassa entistä kovaäänisemmän ja monilukuisemman yleisön. Joukkue lupaa antavansa viihdettä koko rahan edestä jokaisessa ottelussa. Tervetuloa Luolaan!

Terveisin
HC West - kova käsipallossa!

 

    
Tulospalvelu:
Otteluohjelmat, tulokset ja tilastot »
    
Otteluraportit »
HC WEST 2004